Just. Täällä on tänään keskusteltu tuon esiteinin, murrosikäsen, Esikoisen kanssa vakavasti. Viime aikoina on nämä käyttäytymisen kultaiset säännöt unohtuneet. On unohtuneet kotiintuloajat. On unohtunut pitää kännykkää päällä. On unohtunut koulutehtävät. Joo.

Eilen illalla tuntui siltä että nyt tämä loppui. Mutta kun poika ei puhu niin se ei puhu. Kuuntelee kyllä. Tänään sitten tein sen pahimman eli otin kännykän pois. Jopas alkoi poika puhumaan. Ja kuuntelemaan. Ja tekemään sopimuksia. Oli ihan mukavaa, vaihteeksi. Selitin että puhuminen kannattaa, ettei hän ole ainoa murkku. Että jopa äitikin on ollut joskus samanikäinen. Joo. Samaanaikaan Kuopuksella oli kaksi ekaluokkalaista poikaa kylässä ja heillä oli sitten omat hommansa.

Nyt pojat lähti ulos. Ja tuntuu että multa lähti kaikki mehut pois. Ihan tyhjä olo siis. Mies töissä.

Nyt nämä tyttöasiat on semmonen juttu mistä pojan on tosi vaikea puhua. En minä tarvitse mitään tarkkoja selityksiä. Mutta sen kenen kanssa ja missä liikutaan. Itsellä ei kyllä 12-vuotiaana vielä ollut poikien kanssa mitään säpinää. No olin ihastunut naapurin Jariin mutta se oli semmoista kaukojuttua. Ikkunasta tuijottelua. Päiväkirjaan kirjoittelua.

Toivotaan nyt että juttutuokiosta oli hyötyä. Toivotaan.