Luin tuossa mitä olen täällä kirjoittanut. Kamalasti kirjoitusvirheitä. Annettakkon anteeksi, ne on särkylääkkeet...

Mutta tänään kotiin. Mies tulee tuossa klo 15-16 hakemaan. Jee.

Mietin vähän kotona järjestelyjä. Pitää varmaan nostaa yksi sänky olkkariin missä olen sitten keskellä kaikkea. Voin hyvin määräillä siitä kuka mitäkin tekee ja keittiö ja vessa on lähellä. Ja tietokone.

Henkilökunnan toimintaa olen tietenkin tarkaillut kun tämä tekeminen on muuten melko vähäistä. Kiirus on. Varsinkin ensiavussa. Eräs hoitaja kävi luonani varmaan neljä kertaa ja viidennellä kerralla ehti jutella ja kysellä. Muutoin käynnit meni pikaisiin hoitotoimenpiteisiin. Sitten hän ei saanut tuota tippaa paikalleen. Kokeili kolmesta eri kohdasta...Toinen hoitaja tuli ja laittoi sen heti paikoilleen. Henkilökuntapulakin taitaa vaivata kun joka päivä joku aamuvuoron hoitaja tekee myös iltavuoron. Ei käy kateeksi.

Mulla on pieni sairaalakammo ollut aina. Olen itse ollut töissä sairaalassa ja nähnyt ja eritoten kuullut kaikenlaista. Mutta kyllä tää on tässä mennyt. Eniten pelkäsin sitä nukuttamista. Esilääkkeen sain osastolla jo kaksi kertaa kun venyi niin se leikkaukseen meno. Sitten kun päästiin leikkuriin niin henkilökunta esitteli itsensä. Laitoin kädet semmoisille tuille tuohon sivulle. Nukutuslääkäri sanoi maskin takaa ulkomaalaisen nimensä. Seuraavan kerran sitten heräsinkin heräämössä. Että melko kivuttomasti meni koko nukutus. Ehkä on tullut katsottua noita sairaalajaksoja vähän liikaa. Luulin että sitä nukutusta pitää odottaa kauemmin ja laskea kymmenestä alaspäin...

Äsken oli ruoka ja nyt kävelylenkin jälkeen pitääkin mennä vähän torkkumaan.